Sandhill tiimi

 

Riku Pasaselle s. 1975 Sandhill on kuin oma lapsi. Tarmokkaana idean isänä, hän suhtautuu tuotteeseen kuin omaan lapseen vaikka tiimillä on ollut jo vuosia yhteishuoltajuus. Riku on musikaalinen koneautomaatioinsinööri, joka on opiskellut mm. teollista muotoilua. Perintönä hän sai isältään metallitekniikan oppia hänen toimiessaan yrittäjänä metallialalla. Isänsä jalanjälkiä seuratessaan polku poikkesi jo vuosia sitten oman yrityksen suuntaan. Yritys suunnittelee osia ja laitteita metalliteollisuuden tarpeisiin.  Sandhillillä Rikun käsissä on lähes kaikki tuotannon hienomekaniikkaan liittyvä suunnittelu ja toteutus. Rikun vanhemmat huomasivat jo varhain pojan musikaalisuuden ohjaten hänen mielenkiintoaan musiikin pariin. Riku on opiskellut musiikin teoriaa ja hänen instrumenttinsa ovat kitara ja haitari. Omien sanojensa mukaan musikaalisuus oli ja on edelleen asia jota ei voi paeta. "Ei sille mitään voi jos sisällä soi" - musikaalisuus velvoittaa. Musiikki on pysynyt vahvasti mukana teini-iästä lähtien bänditoiminnan muodossa. Iän karttuessa musikaalisuus on kuitenkin löytänyt myös uusia ilmenemismuotoja niin äänittämisen kuin soitinrakennuksenkin ääreltä. Sandhillin askareissa Riku kokee kiteytyvän mielekkäällä tavalla oman historian hedelmät ja sisäinen tarve luoda aina jotakin uutta. Riku on se meidän kipinä joka sanoo: "Idea on hyvä alku" ja "periksi ei anneta jos jokin asia koetaan tärkeäksi".

Petteri Taposen s. 1984 suuri intohimo on ollut teini-iästä lähtien soittaminen sekä soitinlaitteiden rakentaminen ja niiden korjaaminen. Petteri sai haitarin käteensä 7-vuotiaana, mutta sen hän antoi takaisin, koska sydämessä varttunut Rhythm and blues odotti ulospääsyä sähkökitara kainalossa. Sähkö ja kitara ovat tulleet hänen mukaansa jäädäkseen vaikka kaksoiselämää eletäänkin korkeakouluopintojen kanssa TKK:n rakennustekniikan osastolla. Petteri on erikoistunut putkivahvistimien huoltamiseen, asiakkaiden haasteiden ollessa hänelle yksi suuri oppikirja. Juurikin tätä kautta polku on johtanut studiotekniikan äärelle. Kaikki elektroniikkaan liittyvä suunnittelu ja sähköinen testaaminen ovat Sandhillin tiimissä Petterin vastuualuetta. Petteri tuo tiimiin terävää älyä ja älyvapautta analyyttisellä harkitsevalla otteella. Petterin mielestä juuri uteliaisuus ajaa ihmistä eteenpäin kyseenalaistamisen pitäessä oikealla tiellä. Hänen mielestään paras tapa kehittyä ihmisenä on asettaa itselleen toistuvasti haasteita joista ei ole kunniallista perääntyä. Sandhill on hänelle juuri sellainen.
 

Sammy Roiha s. 1973 on äänialan moniottelija. Sandhillin tiimissä hän on ennen kaikkea se kultakorva ja kärsivällinen tulkki kentän ja tuotekehityksen välillä. Omien sanojensa mukaan hän pyrkii lähinnä pitkän kokemuksensa turvin tarkastelemaan kokonaisuutta keskittyen siihen mikä on tavoittelemisen arvoista. Varhain lapsena alkanut kiinnostus kitaran soittamiseen ja musiikin luomiseen johti 80- luvulla studiotöihin ensimmäisten bändien kanssa ja siitä luontaisena jatkumona ensimmäisen demostudion perustamiseen 1991. Ennen studiotoiminnan muuttumista kaupalliseksi 1998, ehti hän opiskella 6 vuotta laboratoriotekniikkaa. Ensimmäinen työsuhde alkoi konsulttiyrityksessä 1999, jossa hän toimii edelleen ääneen liittyvien mittauksien ja akustiikan parissa. Kuitenkin vasta viimeaikoina hän on voinut tuntea, että kaikella tällä varttihullulla ahertamisella mittaus-, musiikki- ja studiotyössä on ollut jokin tarkoitus. Joitakin vuosia sitten hän ei olisi voinut kuvitellakaan pystyvänsä yhdistämään tällä tasolla opintoja, työkokemuksia ja kaikkea musiikin parissa työskentelyä näin mielekkäällä tavalla innostavassa ja palkitsevassa seurassa. Saavuttamisen psykologiaa opiskelleena hän on huomannut, miten monet esteistä ovat loppujen lopuksi ihmisten itse itselleen asettamia.